Luontaistuotteet Verensokeri, diabeteksen tukihoito

Verensokeri, diabeteksen tukihoito

Diabetes syntyy, kun elimistö ei kykene hajottamaan ja käyttämään hiilihydraatteja kunnolla. Terveen ihmisen haima tuottaa insuliinia, jonka tehtävä on hajottaa glukoosi ja vapauttaa energiaa.

Diabetes on aineenvaihdunnan toimintahäiriö. Diabeetikon haima ei kykene tuottamaan joko riittävästi insuliinia tai sen tuottama insuliini ei toimi oikealla tavalla.

Suhteutettuna väkilukuun suomalaiset sairastavat diabetesta eniten maailmassa ja tauti yleistyy Suomessa koko ajan. Taudin riski kasvaa iän myötä.

Diabeteksen kaksi päätyyppiä

Lapsuus- ja nuoruusiän tautia kutsutaan 1-tyypin diabetekseksi. Nuoruusiän diabetesta sairastava potilas on monesti hoikka ja hänellä on jatkuva janontunne. Tätä sairautta hoidetaan insuliinilla.

2-tyypin eli aikuisiän diabetes uhkaa useimmiten noin 40-vuoden iässä, erityisesti ylipaino lisää riskiä. Aikuisiän diabeteksen oireisiin liittyy mm. virtsamäärän lisääntyminen ja ruokailun jälkeen ilmenevä väsymys.

Aikuistyypin diabeteksen kolme tärkeintä syytä ovat ylipaino, insuliiniresistenssi ja insuliinin erityshäiriö haimassa.

Perimmäisiä syitä ei vielä tunneta

Diabetes on autoimmuunitauti, jonka kaikkia perimmäisiä syitä ei vielä tarkasti tunneta. Elimistö hylkii itse omia kudoksiaan autoimmuunitaudeissa.

Diabeetikot sairastuvat muita helpommin lähes kaikkiin kroonisiin sairauksiin. Erityisen suuri alttius on sydän- ja aivoinfarkteille, verenpaineelle sekä sydämen, munuaisen ja kilpirauhasen vajaatoiminnalle.

Jatkuva koholla oleva verensokeri vaurioittaa ja ahtauttaa verisuonia, ja pitkään jatkuessaan se voi aiheuttaa vakavia vaurioita silmissä, munuaisissa ja verisuonissa sekä hermostossa.

Viime aikaisten tutkimusten perusteella on esitetty arveluja siitä, että diabetes ja astma voisivat olla saman taudin eri muotoja.

Joidenkin toisten teorioiden mukaan taudin yhtenä laukaisevana aiheuttajana voisi olla lehmänmaito. Se sisältää insuliinia, joka saattaisi vaikuttaa lapsen insuliinituotantoon häiritsevästi.

Perinteisesti tunnettuja diabetekselle altistavia tekijöitä:
- Ravinto- ja ympäristötekijät
- Perinnöllinen taipumus
- Ylipaino
- Virusinfektiot

Diabetesta voidaan ennaltaehkäistä ja jopa hoitaa elämäntapamuutoksilla, esimerkiksi lisäämällä liikuntaa, pudottamalla painoa sekä noudattamalla runsaskuituista ja terveellisiä rasvoja sisältävää ruokavaliota.

Myös ravintolisistä on muun hoidon tukena paljon hyötyä. Lootuskaupan valikoimissa on mm. useita yrttivalmisteita, jotka tasapainottavat verensokeria.

Lisäksi löytyy ravintolisiä, joista voi saada apua sekä kohonneen verensokerin aiheuttamien vaurioiden ennaltaehkäisyyn ja korjaamiseen.

Näkymä:
- 1 - 2 3 4
Määrä: 33
Sivu 1 / 4
B-complex plus C-vitamiini Stressi tabl. 100 tabl (Solgar)
14,90 €

B-complex plus C-vitamiini -niminen valmiste Solgarilta. "Stressi-tabletit". Ravintolisä.


Tuotetta on varastossa
B1-vitamiini (tiamiini) 100 mg 100 kaps (Solgar)
12,70 €

B1-vitamiini (tiamiini) Solgarilta. Ravintolisä.


Tuotetta on varastossa
B12-vitamiini 1000 mcg 250 tabl (Solgar)
28,50 €

B12-vitamiini (kobalamiini) Solgarilta. Ravintolisä.


Tuotetta on varastossa
B2-vitamiini 100mg 100 kaps (Solgar)
12,40 €

B2-vitamiini (riboflaviini) -valmiste Solgarilta. Ravintolisä. Kapselit.


Tuotetta on varastossa
Berberin 60 tabl, Tri Tolonen
18,10 €

Tohtori Tolosen Berberin auttaa mm. torjumaan virus-, bakteeri- ja sieni-infektioita. Avuksi painonhallinnassa.


Tuotetta on varastossa
Biotiini 1 mg 50 kaps (Solgar)
9,20 €

Biotiinivalmiste Solgarilta. (H-vitamiini) Ravintolisä. Kapselit.


Tuotetta on varastossa
C-vitamiini 60 mg 60 tabl (NaturaMedia)
9,60 €

Bio-orgaaninen C-vitamiini Natura Medialta. Välttämätön antioksidantti-vitamiini immuunipuolustukselle ja koko kehon hyvinvoinnille.


Tuotetta on varastossa
C-vitamiini esteröity 1000 mg 90 tabl (Solgar)
38,20 €

C-vitamiini Solgarilta. Esteröity. Ravintolisä.


Tuotetta on varastossa
C-vitamiinijauhe 125 g (Solgar)
15,90 €

Jauhemainen C-vitamiini (askorbiinihappo) Solgarilta. Ravintolisä.


Tuotetta on varastossa
CardiOmega E-EPA+E-DHA 1000mg 120kaps, Tri Tolonen
42,30 €

CardiOmega on markkinoiden vahvin kalaöljykapseli. Erittäin korkeat E-EPA- ja E-DHA-pitoisuudet.


Tuotetta on varastossa
- 1 - 2 3 4
Määrä: 33
Sivu 1 / 4